Loppukesä

DSCN1730

Vuodenajoista talvi kuuluu Vesielementtiin, kevät Puuhun, kesä Tuleen ja syksy Metalliin. Jokaisen vuodenajan välissä on kuitenkin parin viikon jakso, jota hallitsee Maa –elementti. Loppukesästä päivä lyhenee, mutta aurinko lämmittää edelleen ja maan sekä veden varastoima lämpö on käytettävissä.

Maa –energia liittyy syklisiin muutoksiin ja on siis siirtymävaihe kohti seuraavaa vuodenaikaa. Loppukesän ominaispiirteitä ovat kosteuden lisääntyminen ja keltainen väri. Monia satokauden tuotteita voidaan korjata ja elämä näyttäytyy yltäkylläisenä. Toisaalta ilmassa on muutoksen tuntua ja Maa –energialle ominainen ajatusten pyörittely saattaa johtaa huolestuneisiinkin ajatuksiin tulevasta. Joka tapauksessa ajatukset askartelevat tulevan syksyn ja talven suunnittelussa ja parhaassa tapauksessa tämä on hyvin energisoivaa ja inspiroivaa aikaa.

Yin –energian kasvu on alkanut saavuttaakseen huippunsa talvipäivänseisauksessa. Mikäli ilmat ovat lämpimiä, voi ravinto olla edelleen kesäisen kevyttä. Nyt kannattaa tankata kaikkia maan ja auringon kasvattamia herkkuja, kuten marjoja, sieniä, hedelmiä ja vihanneksia. Myös tähän aikaan kypsyvät siemenet (esimerkiksi nokkosen siemenet) ovat täynnä ravintoaineita, sisältäen mm kaikkia ihmisen tarvitsemia rasvahappoja, runsaasti vitamiineja ja paljon hivenaineita. Ilmojen viiletessä on hyvä hiukan lisätä proteiinin ja rasvan saantia sekä valmistaa lämpimämpiä ruokia. Maan maku on makea, kuten persikoissa tai porkkanoissa. Niitä on hyvä sisällyttää ruokavalioon, mutta liiallinen makean käyttö aiheuttaa elimistöön kosteutta, joka tukkeuttaa energiankiertoa ja saa olon tuntumaan raskaaksi ja saattaa sairastuttaa. Erilaiset vatsan ja suoliston ongelmat ovat tyypillisiä loppukesän oireita.

Istumameditaation sanotaan vahvistavan Maa –elementtiä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s