Yin ja Yang

12dd9a310001842ae8fddd02ff7815b9

Kaikilla asioilla maan päällä on kaksinainen luonne: Meillä on yö ja päivä, kesä ja talvi, kylmä ja kuuma, työ ja lepo, kovuus ja pehmeys. Nämä ovat vastakohtia, joita kiinalaisessa lääketieteessä nimitämme Yiniksi ja Yangiksi. Niiden suhdetta kuvastaa Taiji –symboli, jossa valkoinen ja musta ovat alituisessa muutoksessa     pyrkien luonnolliseen tasapainoon. Mikään maan päällä ei voi olla täysin Yin tai täysin Yang. Kuvion ääripäissä onkin nähtävissä toisen siemen, josta uusi kasvu saa voimansa. Yin ja Yang siis tarvitsevat toisiansa.

Alun perin Yinin ja Yangin vaihtelua kuvattiin vertauskuvalla vuoresta: Aamulla aurinko nousee idästä jättäen vuoren läntisen puolen varjoisaksi, joka on siis enemmän Yin. Päivän aikana aurinko siirtyy vuoren yli ja iltapäivällä länsipuoli on aurinkoinen ja siten siis enemmän Yang.  Aurinkon laskiessa ja yön pimeyden saapuessa, tilanne on kokonaisuudessaan enemmän Yin, mutta kuun valaistessa toista puolta vuoresta, on se kuitenkin enemmän Yang (Yinissä). Yin ja Yang voivat siis muuttua toisikseen ja niiden suhdetta voidaan analysoida yhä pidemmälle muuttuvissa olosuhteissa.

Yleensä enemmän Yiniksi kuvaillaan asioita, jotka ovat tummia, naisellisia, materiaalisia, kylmiä, supistuvia ja passiivisia sekä Yangiksi niitä, jotka ovat valoisia, miehisiä, energisiä, lämpimiä, laajenevia ja aktiivisia.

Ihmiskehossa Yin on materiaalinen resurssi, joka mahdollistaa kaiken aktiviteetin. Esimerkiksi terveet sisäelimet ja veri (Yin) mahdollistavat kehon toiminnan. Saamme lisää Yin-energiaa ruoasta ja puhtaasta ilmasta. Käytämme tällä tavoin luotua energiaa verenkiertoon, kehon lämmittämiseen sekä päivittäisiin aktiviteetteihin ja vaikkapa urheiluun. Tällainen aktiivisuus (Yang) ruokkii edelleen kudostemme ravinnonsaantia ja kasvua (Yin). Ihminen on siis täydellinen esimerkki Yinin ja Yangin vuorovaikutuksesta.

Yinin ja Yangin epätasapainoa ihmisessä voidaan kuvata vaikkapa eräällä nykyajan vitsauksella – lisämunuaisten uupumuksella: Ihminen käyttää jatkuvasti liikaa energiaansa (Yang), joka saadaan lisämunuaisten välittämien hormonien avustuksella (Yin). Jossakin vaiheessa kaikki reservit (Yin) ovat käytetty ja energiaa (Yang) ei riitä enää mihinkään. Tässä tapauksessa on puute Yang –energiasta, mutta sitä voidaan luoda vain Yinin kautta. Lisämunuaisten Yiniä on siis vahvistettava kaikin mahdollisin keinoin; pelkkä Yangin stimulaatio ei riitä. Akupunktio on tässä suureksi avuksi.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s