Kun sukellamme syvälle kiinalaisen lääketieteen juurille, maailma näyttää hyvin selkeältä: Sekä ihmisellä että luonnolla on sama lähde, jonka lainalaisuuksia ei tulisi rikkoa. Sen mukaan kaikkiin asioihin maailmankaikkeudessa vaikuttaa yhtenevät teoriat ja lait, jotka toimivat niin fyysisessä kuin näkymättömässä maailmassakin. Niinpä, kun puhumme vaikka Yinistä ja Yangista tai Viidestä Elementistä, toimivat niiden periaatteet niin ihmisen kehossa ja mielessä kuin luonnossa ympärillämme.
Kiinalaisen lääketieteen mukaan ihminen voikin ottaa luonnosta mallia siihen, miten tulisi elää ja saavuttaa hyvä terveys. Tarkemmin sanottuna ihmisen tulisi elää luonnon mukana, koska hän on samojen energioiden vaikutuksen alaisena kuin luonto. Klassikkoteos Neijingin mukaan: ”Viisas mies elää neljän vuodenajan mukaisesti, sopusoinnussa talven kylmyyden ja kesän kuumuuden kanssa, halliten liialliset tunteensa sekä viettäen säännöllistä elämää.
Kohtuullisuus sekä sykleissä elämisen taito onkin tie terveyteen. Paitsi vuodenajalla, myös vuorokaudenajalla on merkitystä – on terveellisempää esimerkiksi syödä päivällä ja nukkua yöllä kuin päinvastoin. Myös ihmisen kehittymisessä ja kasvamisessa näkyvät viiden elementin energiat: Lapsi elää elämänsä kevättä, nuori kesää jne. Hedelmöitys on ollut talvivaihe, mikä määrittää kevään hyvinvoinnin ja kasvun. Samoin vuorokauden sisällä yön lepo ja puhdistuminen määrittää seuraavan aamun ja päivän virkeyden, kuten myös talven oikein elämisen taito antaa pohjan hyvinvoivalle keväälle.
Sairauden syy voi olla mikä tahansa muutos tai haaste – sisäisen tai ulkoinen tekijä – joka saa kehon, mielen tai psyykeen pois tasapainon tilasta. Useimmiten tämä tapahtuu, koska ihmisen energiataso ja puolustus on heikentynyt, ja sairautta aiheuttava tekijä pääsee täten vaikuttamaan ihmiseen.
Sanotaankin, että ihmisellä ei ole heikko terveys, koska hän on sairas, vaan että hän on sairas, koska hänellä on heikko terveys.
Tasapainotettaessa kehoa kiinalaisen lääketieteen menetelmien mukaisesti vaikkapa klassisella akupunktiolla, kiinnitetään usein huomiota edellisen elementin tukemiseen, koska sairauden syy on usein juuri siellä.
Ihmisellä on sisäänrakennetut paranemismekanismit, joita voi tukea elämällä kohtuullisesti, syöden vuodenaikaan sopivasti, käsitellen heti häiritsevät tunteet ja liikkuen sopivasti. Kylmänkin talven jälkeen tulee aina kevät ja pitkänkin kevään jälkeen kesä.
